Kevät 2022 ei sujunut treenien osalta kovinkaan vakuuttavasti. Helmikuussa iski jonkinlainen ylirasitustila ja heti perään negatiivinen korona. Lähes 2kk treenitaukoa. Oli melkoinen työ saada kone taas käyntiin ennen Nuts Karhunkierrosta.
Rukalle tuli kuitenkin lähdettyä. Tänä vuonna sentään tiesi mitä odottaa. Kimppakyydillä Kuusamoon ja yhteismajoitukseen parin muun sällin kanssa torstai-iltana. Perjantai olikin sitten jo kisapäivä, kun startti perinteisesti klo 22-24 välillä. Kisajännitys aiheutti sen, että edellinen yö tuli nukuttua heikosti. Päiväkin mateli, kun väsytti. Torkkumisestakaan ei tullut mitään.
Kuljetus lähtöön oli noin klo 22. Nokka kohti Ruka-keskusta ja siitä Hautajärvelle. Lähtö oli melko nopeasti perille saapumisen jälkeen hieman ennen klo 23. Enää ei ollut väsymyksestä tietoakaan. Sateen uhkan takia oli laittanut kuoritakin päälle, mutta jo ensimmäisen kilometrin aikana vaihdoin ohuen juoksutakin päälle. Eteen muodostui hyvä matkaa hidastava jono, jossa tahti oli hyvä. Roikuin ensimmäiset 10km tässä jonossa. Tämä auttoi myös siihen, että perinteinen jalkapohjien kipeytyminen ei iskenyt. En tiedä mistä kyseinen vaiva on tullut. Se helpottaa aina noin tunnin jälkeen juoksun aloittamisesta.
Alun tylsähkö matka sujui ihan mukavasti. Reitti muuttui Oulanka-joen varressa nautinnolliseksi. Kuohuva joki koskineen on yön hämärässä valloittava kokemus, suosittelen. Matka sujui mukavasti Oulangan huoltoon. Sieltä lisää evästä matkaan ja meno jatkui. Oulangan huollon jälkeen reitti jatkaa edelleen joen varressa vielä muutaman kilometrin, jonka jälkeen olimmekin melko metsässä. Mieleen tuli edelisvuoden suoritus, jolloin noin 50 km kohdalla alkoi jalat hyytymään. Nyt jaksoi paljon paremmin. Jalat alkoivat ilmoittaa hyytymistä vasta lähellä Konttaista. Tällä kertaa kuitenkin päätin, etten ota sauvoja avuksi, koska ne olisivat aiheuttaneet juoksemattomuutta. Helppoja pätkiä pystyi edelleen juoksemaan. Valtavaaran ylitys olikin jo haasteellinen. Enää jalat eivät totelleet samaan tapaan kuin aiemmin. Jyrkät alamäet tuntui hatarilta askeltaa vaikka apuna olikin köysiä palovartijan mökin jälkeisissä alamäissä.
Loppu on raastava. Sitä kun luulee, että kohta ollaan maalissa niin aina vastaan tuli uusia mäkiä. Ruka-tunturin ylitys on viimeinen koetinkivi. Tänä vuonna matkaa oli hieman muutettu siten, että ennen maalia reitti kävi kääntymässä Ruka-keskuksessa ennen hiihtostadionille saapumista. Tämä tuntui jo suorastaan kettuilulta tässä vaiheessa kisaa.
Vihdoinkin koitti maali. Lähes tuntia nopeampi aika kuin edellisenä vuotena. Jotenkin tuli liikuttunut olotila maalissa. Maalihuolto oli erinomainen ja siellä henkilökunta kävi useaan kertaan tsekkaamassa, että kaikki on hyvin. Sanaa en meinannut saada suusta, kun endrofiinit laukkasivat suonissa. Loppujen lopuksi varsin onnistunut reissu Rukalle, vaikka lähtökohdat kisaan eivät olleet optimaaliset.
